tiistai 5. huhtikuuta 2011

kevättä ilmassa!

Olen aina tykännyt keväästä. Ehkä siksi, että kesä on paras vuodenaika ja odottaminen on kaikessa kivassa kivointa... Ja keväthän on kesän odotusta =)

Kurakeleistä en tykkää, meillä ei talossa ole hienoa kuraeteistä, ellei kuraista eteistä lasketa sellaiseksi?
Kuistilla puistellaan pahimmat ravat ja sitten loput tuodaan sisälle, ensin eteiseen ja siitä ne sitten kätevästi leviävät koko kämppään... Ja pesutilathan näissä rintamamiestaloissa on useimmiten kellarikerroksessa, joten rappuihin ja alakertaankin kuraa yleensä riittää. Ken keksii tähän ehkäisykeinon, kertokoon minullekin!
(yksi Ikean kassikonsti jo on tiedossa, aion kokeilla sitä tänä keväänä!)

Mutta pakko oli minunkin kuvata vähän meidän välikausivaatetusta. Ajattelin, että kuvaamalla kamppeet, vältyn "ylimääräisten" vaatteiden ostolta, kun kuvista voin tarkistaa, mitä meillä jo on! Muuten hyvä idea, mutta en muistanut ihan kaikkia vaatteita ottaa mukaan kuviin...

Plain Rain kiinteällä fleecevuorella 92cm, sadehousut, Minymon vk-haalari 92cm
Popin 24 (älyttömän pientä kokoa!) ja Nokian 25 kumpparit ja Kavatin kävelykengät.Lisäksi pari pipoa.

Popin fleece, koossa 98cm ja raitapipo


Kuopukselle Lennen (uusi tuttavuus meille!) 80cm haalari, Smfolkin kumpparit 19 ja Nokian kumpparit 21.
Reiman minitecit ja Lennen vk-hanskat, ynnä muutama pipo.

Lisäksi nämä minun mielestä ihanat Pallo-Rubberit. Helkalla 98cm ja Taimilla 80cm.
Nämä on aika kapeita, ainakin verrattuna Plain Raineihin, 80senttinen PR on Taimille vielä jättikokoinen, mutta tuo Rubber ihan sopiva. Olkaimet tosin on molempien puvuissa pitkät. Helkalla on tuossa vielä Reiman talvipipo ja popin toppahanskat, (jotka on muuten yhdet parhaista käsineistä!)Kuva on otettu muutamia viikkoja sitten, pesin nimittäin aika ajoissa talvikamppeet vinttiin ja sitten onkin menty vk-vaatteilla ja villahaalareilla... eihän niitä toppia nyt enää voi sieltä komerosta kaivaa esille =)  Taimille löysin muuten Tokmannilta juuri sopivan väriset pipon ja lapaset! Piti vaan ottaa 2-4-vuotiaan koko...

Sitten kun vielä äitikin löytäisi jotain nättiä kevätvaatetta... tai sitten mennään niillä vanhoilla perunaverkkareilla, kyllä kai ne puistoon välttää?! Haaveilen kylläkin kivoista kumppareista itselleni, mutta ne on usein niiiiin kapeita, ettei ole mitään toivoa saada niitä aukileikkaamatta mun pohkeisiini. Mutta, jos olisi paljon rahaa ja kapeat pohkeet, niin esim nämä olisivat aika katu-uskottavat.

Jään siis haaveilemaan, että jonakin aamuna herätessäni, minulla on pullea pankkitili  ja kapeat sääret!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti