keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Uudet Po.pit testissä

Tytöillä oli ekan kerran eilen uudet vk-kamppeet päällä, kun perhekahvilan jälkeen jäätiin hetkeksi siihen pihaan vielä leikkimään. Tai no, Taimin housut ovat viime keväänä hankitut, kun niiden uusien lahkeet laahaavat maata. Ostinkin ne siis ensi kevättä ajatellen!

Taimi

Isänsä kävi vielä (tosin siis pyynnöstäni, ei omasta aloitteestaan...) ostamassa Helkalle myös tuollaisen kuoritakin, jäljellä oli oikeassa koossa (104cm) enää ainoastaan tummansinisiä, mutta se on kyllä oikein nätti! Ja vaikka pinkeillä asusteilla sen saa ihan tyttömäiseksi =) Tänään se oli jo Helkalla kerhossa päällä, eikä se liian iso ollut nytkään, vaikka kevääksi minä sitä vasta ajattelin. 


Siskokset hiekkalaatikolla

Taimi ihastui hiekkalaatikolla jonkun aiemmin kaivamaan monttuun ja asettui siihen istumaan =)




Ja ehkäpä Helka päätti tarttua tilaisuuteen ja täyttää kuopin Taimineen.... =)



Ja kyllä, näette oikein, meidän typyillä ei todellakaan ole hanskoja....
Koen siitä välillä HuonoÄiti-syndroomaa, koska esim kerhossa tuntuvat välillä ajattelevan, etten tajua laittaa Helkalle käsineitä mukaan tai ettei meillä ole niitä...
Mutta kun eivät nuo suostu pitämään hanskoja! Paitsi sitten kun on riittävän kylmä. Eli joskus ehkä helmikuussa...
Eniten hirvittää se, että Taimi repii käsineet pois myös päiväunilla (nukkuu aina ulkona), eikä suostu pitämään peittoakaan käsien suojana. Ja näillä ilmoilla kädet ovat herätessä jo yleensä kylmät. Nyt suostuu onneksi jo pitämään töppöset jalassa, vielä muutama kuukausi sitten repi nekin pois ja nukkui paljasjaloin...
Mutta ehkä tosiaan sitten pakkasten tullessa kädet pysyvät hanskojen sisällä... näin ainakin viime talvena kävi.

Kun meillä on nyt muutamat ihanat karvavuorirukkasetkin odottamassa =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti