lauantai 5. marraskuuta 2011

Joulun aloitusta

En tunnustaudu yhtään Jouluihmiseksi.
En yhtään.
Äitiyslomia lukuunottamatta olen aikuisiässä värväytynyt Jouluksi aina töihin. 
Mikä se parempaa! Tunnelma lämmin ja mieli hellä ja lisäksi palkkaus tuplana =)

Siis tiedättehän te Joulutyypin? Hän, joka ympäri vuoden bongaa mukavia lahjoja suvulle ja ystäväpiirille (ja paketoi ne itse valmistamallaan paperilla), väsää itse (lasten kanssa) joulukortit kaikille puolitutuille, virittää välkevalot lokakuun alussa ja leipoo, paistaa ja kokkailee itse kaikki jouluruuat. Ihan itse. Alusta saakka. Eli kasvattaa kesällä porkkanat, potut ja lantut lootia varten. Ja vissiin se sikakin on lihotettavana jossain pihan perällä....

En pidä läheskään kaikista jouluruuista, pari vuotta olen itsepäisesti tehnyt laatikot punajuuresta ja bataatista, koska ne maistuvat suussani paremmalta kuin porkkanalaatikko. Silliä, lipeäkalaa ja rosollia en käsitä ollenkaan?! Onko ne edes ruokia? En myöskään välitä joululeivonnaisista. Etenkään siitä luumuhillosta voitaikinan välissä.

Mutta piparkakkujen tuoksusta, siitä pidän!

Tänään tein (Helkan avustuksella...) taikinan, jota toivon mukaan pääsemme huomenna leipomaan!
Olen onnistunut hävittämään johonkin luottopiparireseptini, siis sen ainoan gluteenittoman leivonnaisreseptini, jonka kanssa ei hihat pala totaalisesti, eikä sitä tarvitse raaputtaa veitsenkärjellä pöydän pinnasta.
Jouduin siis poikkeamaan totutusta ja kokeilemaan uutta reseptiä.
Huomenna nähdään, miten onnistuu...

Mutta tällä hetkellä kiitän siitä, ettei minulle ole suotu enempää Joulumieltä. 
Tuntuu, että kiire on koko ajan muutenkin, ilman jouluhössötyksiäkin!

Eilen poikkesimme mukavilla 3v-synttäreillä, tänään ohjelmassa ei ollutkaan kuin haudalla käynnit (jotka mieheni hoiti) ja sadan lorukortin väsääminen viime tipassa korttivaihtoihin. Tähän päälle omat ja lasten jumpat, tavalliset siivoukset ja kokkaukset, niin tuntuu, ettei aika riitä ollenkaan!

Pakko oli synttäreillä napata kuvat tytöistä, kun kerrankin on päällä "hienommat" vaatteet....
Tosin poseeraukset eivät ole taaskaan ihan kaikkein hienostuneimpia, ja salamankin kanssa taisi kuvaaja sählätä =)

Taimi


Helka

Synttärireissua varten kaivoin tytöille viime talven alemyynneistä tilaamani villakangastakit, ja hyvä niin, kohta käyvät pieniksi! Eipä noilla "hienostelutakeilla" kovin paljon käyttöä taida olla... mutta sievät ovat.
(ja halvalla sain)


Helka


Taimi

Nyt aloitan lauantai-illan vieton, perinteiset lämpimät leivät jo syötiin, (tämä tapahan oli jo omassa lapsuudessani, lauantaisin syötiin usein lämppäreitä....) nyt odottelen typyjä saunasta iltapalan syöntiin ja iltasadulle. Itse saunoinkin jo kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa alkuillasta kuntosalilla =D

Huomenna saatan kirjoitella pipareiden leivonnasta... tai sitten en =)

1 kommentti:

  1. Minä tunnustaudun entiseksi superjouluihmiseksi, joka lasten lisääntyessä on joutunut "ehkä hieman" hölläämään tavoittestaan. Joulu kun tuntuu tulevan joka vuosi aikaisemmin, aika loppuu kesken! Ehkäpä sitten eläkkeellä pääsen palaamaan entiseen meininkiin :)
    Parasta kuitenkin joulussa on se, että joulusta saa tehdä ihan itsensä näköisen ja makuisen.

    VastaaPoista