keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Leppiksiä =)

Helkan kerhotossut ovat jääneet pieniksi, ne kaikki kolmet, joita hänellä on ollut!
Tohvelisankarilta on aiemmin tilattu niitä, mutta nyt päätin testata nämä Lait et mielin nahkatossut:


Kerhotossut Leppäkerttu


Helka valitsi itse nuo leppäkertut, jostain syystä on tuohon ko otukseen mieltynyt!
Tilasin nuo Sisustus Kullanmurusta, kun sieltä sai maksuttoman toimituksen =)

Piti sitten vielä käydä hakemassa Kestovaippakaupasta tuota ihanaa leppisvelouria,
ja tehdä siitä tunika/mekko neidille <3

Huomatkaa myös leukaan saakka ryöpsähtänyt huuliherpes... =(




Ja Taimikin tietty halusi kuvaan pyjamassaan =)




Tuota velouria jäi vielä sen verran, että saan siitä veljeni 9-kuiselle typykälle puseron ja jää vielä vaikka Taimille puseron etukappaleeseen, jos laittaisi takaosan ja hihat vaikka punaista velouria...


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Synttärihumusta selvitty

Helka vietti 4-v.-synttäreitään perjantaina.
Olivat päiväkodissa jo vähän juhlistaneet niitä laulamalla ja onnittelemalla,
ja Helka jakoi kavereille keksiä ja tarroja.

Nuo "kaverilahjat" on hankalia kerhoissa ja päiväkodeissa, kun ei aina oikein
tiedä, uskaltaako mitään syötävää laittaa lapsen mukaan. Niin paljon on kaikenlaisia
allergioita ja muita, ja karkkia nyt ei ainakaan uskalla laittaa (niin kuin omassa lapsuudessa...), kun joka paikassa tuntuu löytyvän muutama vanhempi, joka vetää herneet nenään,  jos hänen lapsensa nähden on syöty karamellia. Saati, että olisi tarjottu ko lapsellekin!
(missään nimessähän nämä lapset eivät tarjottua karamellia ota vastaan, niin on hyvin
vanhemmat tehneet asian selväksi, että karkki on pahasta ja tikkarin kautta kulkee porttiteoria suoraan kovempiin aineisiin...)

Joskus kerhossa sattui niin, ettei Helkalle ollutkaan mitään, kun eräs kerhokaveri oli tarjonnut keksejä perhetapahtuman johdosta. Toki se varmasti helkasta tuntui vähän kurjalta, mutta asia ratkaistiin silloin tulevaa ajatellen niin, että vein muutaman typylle sopivan keksin kerhotilan kaappiin vastaavia tilanteita varten.

Synttäreistä ei mulla kuvia ole, miehen kameralla niitä taitaisi olla, kun vaan saisi koneelle siirrettyä...

Mutta eilispäivän ompeluksista löytyy yllättäen mun kännykästä kuva =)




Kangastukusta tilattua pallokuosia, josta riitti Taimin mekkoon ja paitaan,
ja jämistä tuli vielä veljeni tytölle myssy. (vuori on apinakangasta)
Tosin tuo myssy on kokoa 48, mutta mahtui Taimillekin, joten voi olla, että 
saan tehdä serkkutypylle vähän pienemmän.
Legginsit on ruskeaa resoria.

Tuokin kangas on aikaa sitten tilattu, pakko alkaa tuhoamaan noita vanhoja kangasvarastoja,
että mahtuu kaikki uudet ihanuudet laatikoihin...
(ja niistä voi sitten ommella parin vuoden päästä, että saa taas uutuuksia varastoitua...)