lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannus

Vietimme koko perhe Juhannusta vanhempieni mökillä.
Sää ei suosinut tänä(kään) Jussina, mutta viis sateista, kunhan sauna lämpeni, ruokaa riitti ja järvellä uiskenteli joutsenia, joita ihailla!


Yksi Suomen Suojärvistä

Tänään söimme eilisillan tähteitä, mutta maukasta oli! Paprikaa, uusia pottuja ja possun sisäfileetä muurikalla, juuri sopivasti maustettuna. Lisänä kummitädin tekemää kotijuustoa, loimulohta, lammasta (on muuten Helkan herkkua!) ja vihersalaattia. Jälkiruuaksi mummoni kesäpaikasta keräämiä mansikoita. (meillä täällä kotona vasta muutama raakile mansikkamaassa punertaa...)

Nyt jaksaa taas syödä nakkikastiketta ja hernekeittoa pari viikkoa =)

Nam, karsinogeeneja!
Tapansa mukaan myös Taimi söi hyvällä ruokahalulla

Taimi

Myös se perinteinen kokko poltettiin. Viime aikojen kosteahko sää on ainakin mahdollistanut kokkojen polton!

Virtaava vesi, palava tuli ja nukkuva lapsi...
Ainakin yksi elementti toteutui.
Hyvää Juhannuspäivän loppuiltaa kaikille!



tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kesäistä mäenlaskua =)

Nyt, kun aurinko on pysytellyt jo tovin pilvien takana piilossa,
voi uutta helleaaltoa odotella aurinkoisten päivien valokuvia katselemalla.
(ostin jo tytöille UV-suojatut paidatkin, joten saisi kyllä ne helteet meidän puolesta tulla...)

Meillä tytöt ovat niin ihastuneita mäenlaskuun, etteivät malttaisi kesälläkään
jättää pulkkaa vajaan!

Herlka ja Taimi pulkkamäessä....

Taimi

Pitänee etsiskellä lomapaikaksi joku Puuhapuisto, jossa pääsisi laskemaan kelkkamäkeä kesälläkin =)
Muistelen joskus lapsena käyneeni sellaisessa... taisi olla Messilä?!

Mutta muuten ei lomasuunnitelmia ole sen kummempia, Ti-Ti-Nallea käymme varmasti tervehtimässä, (Muumimaailma saa odottaa ensi kesään.) Isänsä ja tädin perheen kanssa tytöt olivatkin jo käyneet Kälviällä eläinpuistossa, tytöt olivat kovasti tykänneet!
Joku tuollainen pienimuotoinen kotieläinpuisto / piha voisi olla mukava vielä loppukesästä...
Muumimaailman ohella se Korkeasaari voi odottaa, että tytöt ovat vähän isompia.

Mutta Juhannuksen vietämme totuttuun tapaan mökillä, hyttysten syötävänä, keltaisissa 70-luvun sadetakeissa grillaten. Ja tietenkin saunoen (ja uiden, vaikka kuinka palelisi!) Ihanaa Suomi-idylliä! 

Ja eilen varasin itselleni ja esikoiselle heinäkuulle Riikan matkan! 
Emme ole oikein viime aikoina ehtineet viettää yhdessä aikaa,
joten nyt nuo pari päivää on omistettu hänelle!



maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesäruokailua

Itsekin tykkään kesäisin syödä ja kahvitella ulkona.
Niin myös tytöt.

Päikkäreiden jälkeinen harmistuskin haihtui Helkalta, 
kun lupasin piknikin nurmikolle =)

Kovin kummoista ei meidän piknik kaipaa;
viltti, näkkäriä kera kurkkupalojen ja hanavettä.
Hyvin kelpasi.

Typykät

Helka

Taimi

Iltapuurokin syötiin kuistin rappusilla ja huomattavasti nopeammin katosi lautasilta
kuin keittiön pöydän ääressä =)

Mitenhän sitä taas talvella pärjätään...
Mutta onneksi siihen on vielä piiiitkä aika!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesä = Jäätelönsyönti

Minulle kesä tarkoittaa jäätelön syöntiä!
Säästä viis, vaikka sataisi ja tuiskuttaisi, syön jäätelöä silti.
(syön sitä kyllä talvellakin...)
Kuumina kesäpäivinä ei ruoka välttämättä maita, voin mainiosti elää
koko kesä-elokuun salaattia syömällä ja teetä juomalla,
kunhan dieetti sisältää myös jäätelöä.

Nyt päädyin viimeinkin, parin vuoden harkinnan jälkeen hankkimaan
jäätelökoneen! Kauhean paljon en vertailuja eri koneiden kesken tehnyt, tämä ostamani vaikutti näppärimmältä meidän käyttöön! (miinusta vain pienestä kulhosta... onneksi niitä tuli mukana kaksi, ja enemmänkin saa ostaa erikseen.)

OBH NOrdica jätskikone 

Lisää tietoa kyseisestä koneesta löytyy valmistajan omilta sivuilta ja käyttötestiä koneesta ainakin täältä.

Kokeiltu on jo perusvaniljaa ja lisäksi mustikkajätskiä, kaikki luomuaineksista. Tämä olikin isoin syy koneen hankintaan, raaka-aineet saa valita luomuna ja lopputuloksessa on nolla E-koodia.
Lisäksi meidän maitoallergikko saa helposti omaa jätskiä!
Hyvää oli!! Suosittelen =)

(ja toivon tällä keinolla saavani myös miehen pojan syömään marjoja... kun ne piilottaa tuonne jätski"taikinaan", niin ehkei hän tajua marjoja syövänsäkään!)